sunnuntai 13. marraskuuta 2011

12.11.2011 - ANNE - Revontuli, Hankasalmi



tapsukka.kuvat.fi

Revontuleen…
Tällä kertaa ei ollut pitkä matka keikalle kun Anne ja Mistral oli saapunut Hankasalmelle Revontuleen. Tanssit pidettiin tällä kertaa sillä ”pienemmällä” puolella. Suuren salin oli vallannut jokin taidenäyttely…
”Niitä pilviä unohdettu ei”…
Anne aloitti yhdentoista aikoihin, kuten Revontulessa on yleensä tapana. Aloituksena kuulimme Annelta uudempaa musaa ”jakaranda” sekä ”niitä pilviä unohdettu ei”. Jatkoksi kuultiin Annen Carpenter- teemalevyltä ”huipulla tänään” ja toisena kappaleena Anittan teemalevylle levyttämä ”jambalaya”. Matin ja Tepon musiikilla jatkettiin, ”minä rakastan sua” ja sen parina kaunis ”yön syli”.


Humppaa sieltä vuosien takaa…
Seuraavaksi oli humpan vuoro. Anne: ”Siirrymme humppa musiikin pariin… seuraavana tulee humppa joka on ollut minulla ohjelmistossa jo sieltä kaksitoista- vuotiaasta asti, ”takaisin paluu”! Sen parina tuli niin ikään vanha tuttu ”soittaja poika”. Humppa musiikin jälkeen kuultiin tangot. Seuraavana tuli tuttu Anneli Saariston euroviisu ”la dolce vita” Annen nättinä versiona. Ennen väli taukoa kuulimme vielä Annen oman hitti- piisin ”syntyy sieluun silta”. :-))


Anne ja ”saappaat”…
Tauon jälkeen jatkettiin Baddig- kappaleella ”tähdet tähdet” jonka jälkeen illan toive kappaleena kuulimme äärettömän kauniin ”voima rakkauden”. Joskus olenkin tuumannut kun tuota kappaletta kuuntelee ei noita sydänsuruja passaa olla… muutoin voi vaikka silmänurkka kasia!
Ja kas kummaa… tämä oli ainakin minulle aivan uutta Annen keikoilla, ”saappaat”. Tais se menneen torstain konsertti saada tämän aikaan, ja hyvä niin. Kuulimme erilaisen version kun on Annelilta tai Anittalta totuttu kuulemaan… tää oli Annen näköiset ”saappaat”! :-)) Parikseen ”saappaat” se sai tuttua Shania Twainia kappaleessa ”no one need’s to know”…



”Seuraavaksi tulee rumban tapaista kappaletta ”hiljainen kitara”… vai että hiljainen kitara, ei ainaskaan Farmarilla. ;-))
Mutta eipä sen väliä. Farmari innostui oikein mahtavaan kitara sooloon, wautsi vauu… Hän sai jo kesken kappaleen hienot abioodit huikeasta soolostaan! :-))
Kuulimme vielä muun muassa kappaleet ”enkeleitä onko heitä”, hyvän dico- kappaleen ”bailando” sekä viimeisen levyn kappaleen ”pidä siitä kii”. Setin päätteeksi Anne esitti oman hitti- potpurinsa…
Hieno keikkatuokio Annen ja Mistralin parissa, kiitoksii!
Kiva oli nähdä myös monen monta keikka ystävää… heille terveiset!
Tapsukka :-))

10.11.2011 - Siskosten kosertti - Karviatalo, Karvia



Tapsukka :-))